maanantai 21. tammikuuta 2013

Vastoinkäymisiä

Tää ei voi olla todellista. Tottakai tiesin että tähän tulevaan kolmeen vuoteen mahtuu käänteitä jos toisiakin (niinku Lontoon suhteen. Tai, no oikeestaan ihan kaiken suhteen) mutten todellakaan odottanut tätä. Mun kaveri sanoi, ettei se oo enää ees varma että haluaako se lähteä mun kanssa Lontooseen. Siis mitä ihmettä? Se sano ettei se välttämättä saa säästettyä sinne ja se sano että on niin vaikeeta hommata asuntoa ja työpaikkaa ja mitä kaikkee sitte. Holy Jesus sanon minä.

Mun kaveri oli mun luotto. Mä tiesin että jos meitä on kaksi niin meidän haaveesta todellakin tulee totta. Mutta tätä mä en osannut odottaa. En sitten ollenkaan. Koska nyt rupeen epäileen jo itteenikin. Mä oikeesti toivon, että toi koko homma on sillä vaan joku sellanen ohi menevä vaihe. Koska mä niin oon laittanu koko reissun sen varaan että ollaan menossa sinne kahdestaan. Eihän se nyt yksin niin kivaa ole. Eihän?

Kuva from weheartit

En tiiä. Mua vaan surettaa. Tietysti tässä on kolme pitkää (tai kaks ja puol) vuotta vielä aikaa miettiä ja pohtia ja muuttaa suunnitelmia. Tässä ihan totta on. Mun ei auta muutaku toivoo, että se mun kaveri tulee toisiin ajatuksiin. Oisko musta muka yksin matkustamaan ihan vieraaseen paikkaan?

On ilkeetä valittaa tällee. Mua vaan ärsyttää. Sen kaikki rahat nimittäin menee siihen että se matkustaa sen lapsuudenkotiin sen vanhoja kavereita moikkaamaan ehkä kerran kuussa. Siihen koko reissuun siltä menee ehkä 200 euroo, enemmänkin. Se mua ärsyttää. Vois jättää ne reissaamiset vähemmälle niin sillä ois enemmän rahaa säästössä Lontoota varten eikä sit tarvis murehtia, että onko rahaa. Tottakai se siellä saa käydä, mutta pyytäis niitä välillä tänne? Ja kävis ite siellä harvemmin. Jättäis shoppailun vähemmälle. Mitä tahansa. Opiskelijan elämä ja budjetti on muutenkin niin minimalistista. Se säästäis pitkän pennin käymällä siellä vaikkapa kuus (eikä 12) kertaa vuodessa. Tai jotain, mitä tahansa. Latais Skypen niin vois puhua siellä kavereidensa kanssa. Perkele.

And that's who I am part 3

Kuvat täältä.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

I'm just girl with big dreams

Tän postauksen voi skipata jos ei kiinnosta, tää on lähinnä rahan laskemista :D

Laskin äsken mun rahat, jotka oon säästänyt siis kesän 2015 Lontoon reissua varten. Ette arvaakkaan kuinka kovaa mä petyin. Joku 245 euroa (seteleistä, kolikoita en jaksanut edes laskea) on mielettömän vähän puolen vuoden säästämisestä! Ainakin mun mittapuulla. Ettäku pisti vituttaan.

Sain kuitenkin pientä lohtua kyyläämällä esim Trivagon sivuja ja huomasin että onhan niitä halpojakin hotelleja. Jos ajatellaan ja kuvitellaan että suostuisin yöpymään 50 e/yö hotelli/motelli/hostellissa se tekis 350 euroa viikossa. Ja mä ajattelin viipyä ainakin kaks viikkoa. 700 euroa siis siihen. Ehkä joku 200 euroa lentoihin, 900 euroa. Käyttörahat? Paljonko menee rahaa ruokaan viikossa? Satanen? Siinä on jo 1200. Ja sit vielä shoppailurahat ja mahdolliset muut rahat matkustamiseen (bussit, metrot..) Ja jos mä saan säästettyä 250 euroa puolessa vuodessa, se tekee 500 euroa vuodessa. Mulla on 1500 euroa siis kasassa vuonna 2015. Riittääkö se? Toki saan varmasti rahaa esim vanhemmilta ja muilta sukulaisilta, mutta alle kahden tonnin jää kuitenkin. Riittääkö se?

Tottakai opiskelijabudjetti on paljon pienempi kuin mitä työssäkäyvällä. Mulla vaan oli turhan suuret luulot, taas kerran. Ja oikeestihan toi riittää, jos vaan elää sitä mukaa. Mä nyt vaan tapani mukaan tykkään stressata turhista.

Ja tän stressaamisen takia oon myös useasti miettinyt että miksi mä niin kauheesti haluan sinne Lontooseen. En mä sinne kuitenkaan mene, aina mä vaan luulen ja suunnittelen ja mietin mutta mikään ei oikeasti tapahdu. Ja oon myös miettinyt että miksi mä haluan just sinne Lontooseen, siellä on varmaan kauheen rumaa ja oksettavaa. Eikö ois kiva mennä johonkin nättiin kaupunkiin? Ehkä nätti kaupunki on heti seuraava listalla Lontoon jälkeen.

perjantai 18. tammikuuta 2013

torstai 17. tammikuuta 2013

Shit I love

Ajattelin, että voisin tehdä postauksen mulle aika merkittävästäkin asiasta. Naisista ja naisten ulkonäöstä. Vahingossa huomasin että jaa kaikki nää onkin tv:stä tuttuja. Minkäs sille voi, että tv ja leffat on lähellä mun sydäntä! Anyways, tässä on sellasta naiskauneutta josta mä pidän, ja jollaiselta mä itse tahtoisin näyttää. 1/8 on blondi, onko todellista?

Selena Gomez ja Leighton Meester. Mä niin rakastan molempia, niin erikseen kuin yhdessä ehkäpä mun suosikkielokuvassa Monte Carlo. Jos ette ole nähneet sitä niin hei kattokaa se! Se on ihana. Mun mielestä Selena on ihan mielettömän kaunis. Sen kasvonpiirteet on niin söpöt! Ja Leightonissa on sitä jotain...
Kim Kardashian ja Anne Hathaway. Oonko mä ainoa joka ihan oikeesti myöntää Kimin olevan upea? Mä en näe mitään vikaa Kimin ulkonäössä! En mitään. Mun mielestä ihan täydellinen. Vähän vastakohtaa Hollywoodin muuten laudalle olemukselle. Ja Annen kasvot on jotenkin eksoottisen kauniit :D En tiiä, ei ne nyt niin eksoottiset oo mutta siis joo, niissä on jotain erilaista ja ihanaa.
Katherine Heigl ja Shay Mitchell. Kukapa ei Katherinea rakastaisi? Hömppäleffojen kuningatar, sanoisinko. Mun mielestä ihan mieletön näyttelijä ja tosi kaunis. Kattokaa noita sääriä! Ja Shay, mä rakastan Shayn ihon väriä. Muutenkin ah ihana koko nainen! Shayn kasvot on tosi kauniit ja hiukset unelmat!
Lucy Hale ja Nina Dobrev. Lucy.. en kestä. Mä sulan lattialle pelkästään ajattelemalla Lucyn nukemmaista ihanaa olemusta. Lucyn kasvot on ärettömän kauniit, ja hiukset on ihanan leijonat. Ninaa taas rakastan, koska en mä tiiä. Nina on jotenkin niin.. sekotus kaikkea ihanaa. Nina on niin normaali, ehkä vähän erilainen mutta silti nukkemainen ja unelmahiukset omaava henkilö. Kaikkea samaan aikaan! Huikeeta :D 

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Before I die I want to...



What you want to do before you die? Toi on oikeesti ihan hemmetin hyvä kysymys, jota mietin aika usein. Mä niin haluan tehdä vaikka mitä, kuten varmaan tiiättekin. Mulla on suuria haaveita ja suunnitelmia. Mä oikeesti haluan kokea niin paljon kaikkea! Olis tosi kiva tehdä myös joskus sellanen Before I die -postaus (jonka varmasti tuunki joskus tekemään.. aikamoista haaveilua tää mun bloggailu) mutta nyt ajattelin pysyä otsikossa. Okei, tähän sopis kyllä before I die -kuvat... mutta mä teen tän sanallisena.

Kuva mistäpä muualtakaan kuin weheartitistä.

Mun ennen kuin kuolen, haluan... -lista lienee ainakin tällänen. Nää on sellasia mitkä tulee ekana mieleen...
  • löytää rakkauden
  • rakastua, olla rakastettu, mennä naimisiin
  • saada pari kolme ihanaa muksua
  • oppia joku resepti niin hyvin, että voin sanoa että se on mun bravuuri
  • olla niin hyvä äiti kuin voin vaan olla (tästä voisin tehdä niin oman postauksen! :D)
  • tehdä hyväntekeväisyyttä
  • matkustaa maailman ympäri
  • löytää parhaan ystävän
  • sijoittua aloilleni
  • löytää itseni

Mielenkiintoinen lista, täytyy sanoa. Tossa on varmaan ne tärkeimmät. Haluan ihanat ja täydelliset (pyh, minä ja täydellinen ei sovi samaan lauseeseen) häät ja paljon rakkaita kokemuksia ja muistoja kaikesta mahdollisesta.

Googletin kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä (se on ihanaa) ja löysin sieltä jotain tosi mielenkiintosta, mikä tavallaan sai mut pysähtymään ja miettimään hetkeksi. Koska tää on niin totta.

Life is what happens to you while you are busy making other plans. 
- John Lennon


Viisas mies tuo Lennon. Voiko kukaan väittää vastaan?

tiistai 15. tammikuuta 2013

You will only get what you work for. Nothing more, nothing less.

Otsikkokin on yks sellanen fraasi minkä löysin googlettamalla jotain paskaa. Toi on oikeesti aika inspiroiva ja motivoiva mikäs toi vois olla umm motto. Koska tota ei aina muista. "Sä saat sen minkä vuoksi sä teet töitä. Et enempää, et vähempää" okei oli ehkä hieman suora käännös, pahoittelen, mutta kyllä tostakin sen pointin ymmärtää. Mun mielestä äärimmäisen motivoivaa ja inspiroivaa, kuten jo alussa sanoin.

Tänkin vois oikeestaan yhdistää liikkumiseen, syömiseen ja laihduttamiseen. Ainakin niin mä teen omassa päässäni, kyllähän toi lause voi koskea mitä tahansa. Varsinkin näin uuden vuoden jälkeisenä aikana (tammikuu lähinnä) on usein ihmisillä se "time to change" mikä on vähän hassua, koska joka aamu kun sä heräät, sulla on mahdollisuus muuttua ja muuttaa elämäsi suunta. Joka päivä. Miksi se uusi vuosi tekee mistää yhtään erityisempää? Hassua sinällään.

Kuva täältä.

En mä sitä, etteikö munkin pitäis muuttua ja laihtua ja mitä kaikkee, mutta en mä tarvi uutta vuotta tekemään mun päätöksistä tai pohdinnoista yhtään virallisempia. Yleensä mietin nukkumattia odotelessa kaikkea ja en mitään. Yleensä mietin kaikkea uutta, mitä haluaisin ja pystyisin tekemään heti aamulla tai viimeistään päivällä. Esimerkiksi tää blogi on yhden unettoman illan mietinnän tulos, kuten ovat monet monet muut asiat mun elämässä. Kuten vaikkapa se opiskelupaikka.

En siis väheksy ihmisiä, jotka just uutena vuotena päättävät muuttaa elämänsä suunnan. Onhan se hienoa että sen tekee, ajankohdasta riippumatta. Mutta olisi silti hauska tietää ihmisten syyt sille ajankohdalle. Ollaanko me ihmiset taipuvaisia ajattelemaan että "uusi vuosi, uudet kujeet" tai "uusi vuosi, uusi alku"? Ehkä.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Kreikkalainen lomamatka

Kuva on täältä.
Tiiättekö te sellasia elokuvia, jota katsellessa a) itkee koska ei saa itse kokea vastaavanlaista rakkautta b) nauraa, koska päähenkilöt eivät tajua olevansa päättömästi rakastuneita toisiinsa. Mun mielestä sellaset leffat on parhaita! Okei ehkä toi b kohta ei oo välttämätön, mutta mun mielestä on ihanaa kun elokuvissa rakkaus on niin käsikosketeltavan todentuntuista. Se on yksi syy, miksi rakastan hömppäleffoja niin paljon!

Kuva on täältä.
Kreikkalainen lomamatka on mielettömän ihana elokuva, koska se sisältää yllämainitsemaani rakkautta, matkustelua ja aivan upeat maisemat. Pääosassa Georgiana nähdään ihana Nia Vardalos (jonka jokainen varmasti muistaa huippusuositusta Kreikkalaisesta naimakaupasta) ja hieman hissukkana Poupina Alexis Georgoulis. Aikamoinen sukunimi, eh? :D 


       
Kuvat cdon.com

Juonesta sen verran, että Georgia on työhönsä kyllästynyt yhdysvaltalainen matkaopas Kreikassa. Georgia päättää pitää vielä viimeisen opaskierroksen ja lopettaa sitten työt. Sattumien kautta hän kuitenkin löytää jotain merkittävää - ja niin läheltä. Tästä elokuvasta näin ihanan tekee se, että tän elokuvan aikana saa nauraa  ja itkeä. Mun mielestä sekin on tärkeetä hyvässä elokuvassa. 

Ehdottomasti suosittelen ostamaan tai vuokraamaan tämän elokuvan, jos oot romanttisten komedioiden ystävä!

Lazy weekend

Viikonlopun oon ollut kuumeessa. Tää on just niin perus, on pitkä viikonloppu eikä tarvi ajatellakkaan koulua tai mitään töitä mitä pitäis tehdä - niin minähän se sairastun kuumeeseen. Ja kroppa varmasti pitää huolen siitä, että oon täysin terve maanantaiksi. Siinä meni siis viikonloppu :D Joo, en mä nyt ihan täysin terve ole vielä mutta periaatteessa voisin mennä kouluun. Ajattelin kuitenkin olla ainakin huomisen vielä kotona, etten a) tartuta muita tai b) saa itelleni kahta kauheempaa tautia.

Kuten varmasti ootte (jos olette) huomanneet, niin mä oon tehnyt hurjasti postauksia tän viikonlopun aikana. En yhtään tiiä mistä tai miksi, mutta jotenkin mulle on tullut kauheesti ideoita uusia postauksia varten. Nytkin oon tehnyt jo muutaman postauksen tulevalle viikolle valmiiksi (koulupäivien jälkeen ei ole aikaa eikä energiaa väsätä mitään) joten jee tuntuu mahtavalta. Kerrankin oon ollut asialla kipeenä ollessa.


En oo ihan koko viikonloppua kuitenkaan koneella viettänyt. Oon maannut sängyssä peittojen alla juoden teetä, syöden suklaata ja lukien kirjaa. Mulla on aika huono keskittymiskyky varsinkin kuumeessa, joten en saanut luettua paljoakaan. Vaikka mun teki mieli, mä niin halusin tietää mitä tapahtuu seuraavalla sivulla mutta silmät harhailivat paikasta toiseen eikä mistään tullut mitään. Niinpä jätin lukemisen sikseen ja rupesin nukkumaan. 

Kirja vaikuttaa hyvältä. Sekin oikeestaan itsestäänselvyys, koska tv-sarja on niin hyvä myös! :) Jos ette ole lukeneet taikka katsoneet, niin suosittelen lämpimästi.

Ja hei kiitos vielä, tän viikonlopun aikana tänne ilmestyi kolme uutta lukijaa. Vaikka sanoin ettei lukijamäärä mua kiinnosta millään tavalla (mikä on totta) niin kyllä se silti mieltä lämmittää edes tieto luulo siitä, että siellä oikeesti on ihmisiä jotka lukee näitä.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Inspiration


Kuvat on pöllästy weheartitistä.

Tässä on kuvia, joista mä inspiroidun. Tää on aika huvittavaa itseasiassa, koska mä en tykkää uimisesta eikä rannatkaan miellytä. En tykkää kuumuudesta enkä oo mielestäni kauheen erilainenkaan. Tykkään kyllä hedelmistä, sisustamisesta ja suurista ja hulppeista taloista, vaikka tiedän etten koskaan sellasta tuu omistamaan, ja jos tuun, niin se ei tunnu kodilta. Ihan sen takia, koska se on niin suuri unelma. Se olis ihan epätodellista. Ehkä mä opin itestäni jotain näiden kuvien kautta. Näähän on aika massaa. Kaikkihan noista tykkää. Toikin oli yleistystä. Ehkä mä oikeesti oon ihan samanlainen kuin valtaosa muustakin väestöstä. Mä vaan luulen olevani edes hieman erilainen. Ehkä mä en sittenkään ole. Tai sitten mä olen, mutta unelmoin vain samoista asioista. 

Mulla on myös ihan hirveen suuri hinku elää. Aloittaa jo elämään tätä samperin elämää. Tietenkin yritän nauttia jokaisesta hetkestä minkä koen nykyisessä elämässäni. Mutta mä en tykkää tästä. Mä haluaisin pois täältä. Haluaisin matkustella ja nähdä noi rannat ja noi hulppeat talot jossain. Täällä, missä mä oon nyt, ei tollasta oo nähtykkään. Ja mä tiedän olevani erittäin naurettava, kun sanon että haaveilen olevani onnellinen ja iloinen sitten joskus tulevaisuudessa. Haaveilen eläväni tulevaisuudessa. Se on täysin naurettavaa ja typerää. 

Jotenkin  musta vaan tuntuu etten pääse toteuttamaan itseäni tai sitä mitä mun mielessä pyörii täällä kotona. Mä en vaan pysty siihen. Haluan uuden ympäristön. Haluan ympärilleni ihmisiä jotka eivät puhu samaa äidinkieltä kuin minä. Haluan tutkia ja etsiä. Haluan löytää itseni ja sen, mitä mä ihan oikeesti ajattelen ja tunnen sisälläni. Mutta niinhän kaikki haluaa, eikö? Enhän mä oo ainut? Tuskinpa.

And that's who I am part 2

Tässä vähä positiivisempia kuvia, kuin part ykkösessä. Jotenkin musta tuntuu, että näistä kuvista voitte saada sellasen olon, että mä elän pilvilinnoissa enkä tee muuta kuin unelmoi jostain. Joo, mä unelmoin paljon, mutta mä myös rakastan ihan tätä tosielämää. Mä rakastan niin monia asioita ihan tässä nykyisessäkin elämässäni enkä voi pahoin ajatellessani elää tällästä elämää lopun elämääni. Mutta mä tiedän, että voin saada enemmän, tiedän, että mä haluan nähdä ja kokea niin paljon kuin vaan saan, voin ja ehdin. Eli joo, mä unelmoin. Mutta silti mä rakastan elämää. Mä tykkään Suomesta ja elämisestä täällä.

Vuosi 2012

IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?

Olen saanut :) Uudessa koulussa ja uudessa luokassa oon tutustunut suurimpaan osaan, ja muutamista on tullut tosi hyviä ystäviä!

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?

Oon joo, aloitin ihan uuden alan opinnot!

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?

Forever alone - en.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?

Tää on vaikee, koska en juurikaan muista viime vuoden alkua. Se on ihan hämärän peitossa, taisin olla vähän shokissa koska syksyllä alkoi uusi koulu. Mutta ehkäpä juuri se koulu on ollut paras muisto tältä vuodelta. Uskoisin. Toinen erittäin ihana muisto, kun eräs läheiseni sai lapsen 12.12.12.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?

Joo, oon. Niin huonolla, kuin hyvälläkin menestyksellä. Mutta riidathan kuuluu elämään.



MINÄ:
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?Kasvanut, kaikkea muuta paitsi pituutta. Oppinut paljon, niin itsestäni kuin elämästäkin.

2. Oletko lihonut?Enpä usko, aika samalla viivalla ollaan.

3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?En :D

4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?En oo tainnut :(

5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?En oo, en varmaan uskaltais. Vaikka tatuointi ois kyllä kiva!




RANDOM:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Muutama uusi luokkalainen :)

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En tainnut lupailla mitään viime vuonna.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Joo synnytti, parhaana päivänä ikinä! 12.12.12. 

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

5. Missä maissa kävit?
To be honest, en missään. 

6. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Ehkä elämän iloa. Taitoa nauttia asioista, sellaisina kun ne on. Rakkautta, paljon enemmän rakkautta. Hyviä ja onnellisia hetkiä. Kaikkea ihanaa ja onnellista. Toki sain kaikkea tätä vuonna 2012, mutta taidan olla vähän suurudenhullu ja haluan tätä kaikkea enemmän.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
No 7.6 - Mötley Crüen keikka ja tietenkin se monesti hehkuttamani 12.12.12.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Mieluiseen kouluun hakeminen ja sisään pääseminen.

9. …ja suurin epäonnistuminen?
En osaa sanoa. Tietenkin niitä epäonnistumisia on ollut, mutten osaa sanoa suurinta niistä. 

10. Kärsitkö vammoista?
En, onneksi.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Uusi tietokone Sony Vaio ja uusi puhelin Sony Xperia U :D Ihan vahingossa molemmat Sonya. :)

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kaikkien, jotka mua on jaksanu katella ja kuunnella!

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Yhen kaverin. Ja omani. Ja parin muun kaverin :D


14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Uuteen tietokoneeseen.

15. Mistä innostuit eniten?
Kaikesta! Tunnetusti innostun suhteellisen helposti :D

16. Vuoden 2012 ihmiset:
Ystävät :) 

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
En ihan oikeesti muista vuoden 2012 alkupäästä mitään. En osaa sanoa. Mun mielestä sillon oli niin peruskauraa kaikki. Ei mitään erityistä. 

18. Lihavampi vai laihempi?
Varmaan samoissa mennään, kuin viime vuonnakin. 

19. Rikkaampi vai köyhempi?
Paljon köyhempi.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Matkustellut. Kyllä mä Suomen sisällä matkustelin, mutta en ihan ulkomaille asti päässyt.

21. …entä vähemmän?
En usko, että mitään?

22. Miten vietit joulun?
Perheen kanssa vaan, kotona :)

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Omia sanojani. Toisten ihmisten sanoja. Ehkä yrittäisin nauttia enemmän, kaikesta.

24. Rakastuitko vuonna 2012?
Ehkä itteeni. Ja moniin asioihin ja pieniin juttuihin, mutta en kehenkään romanttisessa mielessä.

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
;) None


26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

Greyn Anatomia, Tyhjätaskut, Kolme miestä ja tyttö. Niin ja Gilmoren tytöt tietysti

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?

Viha on kova sana. Mutta ehkä paria ihmistä en enää arvosta. 

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Ennen kuin kuolen ja Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea :DD

29. …entä musiikillinen löytö?

Miss Li on ihana. Ja Cheekiin rakastuin ihan Vain elämän myötä :D

30. Mitä halusit ja sait?

Uuden alun elämässä.

31. Mitä halusit, muttet saanut?

Uutta kameraa. Niin ja sellasia once in a lifetime kokemuksia ehkä. Tai en minä tiiä :D 

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?

Tää on paha! Näin niin monta ihan mieletöntä elokuvaa, etten osaa sanoa suosikkia. Mutta ikuisena teinileffahömppänä pakko sanoa Monte Carlo.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?Taisin olla kipeenä? :D Mutta mun synttäreitä juhlittiin elokuvissa ja sit mun kaverin luona yökylässä. Mulle laulettiin synttärilaulu ♥.♥

34. Ketä kaipasit?Ihmisiä ympärilleni.

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?

Musiikki, ihmiset. Ja mun vanha blogi.



MUUTA:1. Oletko joutunut tappeluun?

En :D Elänkö mä liian turvallista elämää?

2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Oon mä jotain pientä D:

3. Oletko juonut ”perseitä”?
En.

4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? 
Oon joo. 

ps en todellakaan tiiä miks tää teksti hyppii tällee. Ja kuvat on pitkästä aikaa mun omaa käsialaa tältä vuodelta :D